Kansitaiteen tehnyt Bryan Lee O'Malley (Scott Pilgrim).
Välillä kuulee puhuttavan, että voiko pelit olla taidetta? Tämä kävi itselläni useaan kertaan mielessä tätä pelatessani. Ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten julkistettu Fez on raikas tuulahdus menneisyydestä. Otetaan yksi vanhimmista peligenreistä, kuorrutetaan se pixel-artilla ja chiptune musiikeilla ja käytetään nykypäivän teknologiaa sekä innovatiivista ideaa, niin tuloksena on yksi hienoimmista tämän konsolisukupolven latauspeleistä.
Fez ei paljoa selittele. Suuri kuutio räjähtää pieniksi palasiksi ja päähenkilö Gomezin tehtävä on kerätä ne kaikki kasaan. Miksi? Koska se on hyvin tärkeää! Peli ei myöskään opasta pelaajaa, että minne pitää mennä tai mitä tehdä, vaan kaikki on itsestä kiinni. Tutkiminen onkin hienointa koko pelissä; koskaan ei ole varmaa, että mitä seuraavan oven takaa löytyy. Osa puzzleista on erittäin nokkelia ja koska peli ei tosiaan kädestä pitäen neuvo jatkuvasti, niin niiden ratkaiseminen tuottaa onnistumisen tunnetta. Vinkkinä mainittakoon, että älypuhelimelle löytyy käyttöä...
Warppailu oli kova sana 80-luvulla, joten tietenkin se on myös tässä mukana.
Pelimekaniikan innovatiivisin juttu on sen perspektiivin pyörittely. Peli on käytännössä kaksiulotteinen, mutta ohjaimen liipasimeista pelikenttää voi kääntää 90-astetta. Tällöin pelaaja pääsee liikkumaan kentän sivustalla tai jokin kieleke saattaa olla lähempänä, jolloin sille pääsee hyppäämään. Tämä jaksaa viihdyttää hyvin koko pelin ajan, mutta ilman tätäkin uskoisin pelin olleen hyvä. Eräänlainen rentous vallitsee pelatessa, sillä kentillä ei ole vihollisia eikä kuolemasta sakoteta, vaan hyppyä pääsee yrittämään uudetaan samasta kohtaa. Tämä kyllä osittain syö old school-vaikutelmaa, mutta kyllä tätä mielummin pelaa hymyssä suin kuin vittuuntuneena. Myös pelin soundtrack toimii hyvin tunnelman luojana, muttei sisällä mitään ikimuistoisia sävelmiä.
Toivottavasti kukaan cosplay-hirmu ei lähde kaduille pomppimaan pelkkä fetsi päässään.
Itse läpäisin pelin kuudessa tunnissa. Läpäisyhetkellä en ollut vielä kerännyt kaikkia kuution palasia tai käynyt kaikissa paikoissa, joten pelattavaa vielä piisaa. Pelissä avautuu new game+ tila, jossa peli käytännössä jatkuu samasta kohtaa tuoden mukaan uuden jipon, eli pelin voi huoletta läpäistä milloin itsestä tuntuu parhaalta. Itse ainakin tykkäsin sen verran, että aion jatkaa pelaamista ja löytää loput salajutut. Varsinkin, kun en keksinyt mitään suurempaa valittamisen aihetta. Joissain kohtaa on havaittavissa pientä nykimistä ja joissain huoneissa pystyy helposti putoamaan seinän lävitse, muttei se liiemmin häirinnyt, että kehtaisin sen takia rokottaa pisteitä. Pakkohankinta kaikille old school-pelien ystäville ja niille, joita ärsyttää nykypäivien holhoova ote ja välivideoiden helvetti ja joille peleissä tärkeintä on pelaaminen.
Viikatteen uusi albumi Petäjäveräjät julkaistaan vasta tänä keskiviikkona, mutta silti hieman erikoisesti koko levy on ollut kuultavissa ilmaiseksi ennakkoon Infernon sivuilla. Bändin yhdeksättä albumia onkin saanut odotella Viikatteen mittapuulla jo melko pitkään, joten onko pidempi muhimisaika tuonut levyyn mureutta vai onko se kuivunut kasaan?
Kyllähän tämä toimii. Pyörää ei olla lähdetty keksimään uudelleen, vaan tuttuja kuvioita mennään edelleen. Synkistelyä on tällä kertaa vähennetty, ja en tiedä onko vuodenajalla jotain tekemistä asian kanssa, mutta tämä kuulostaa keväiseltä ja toiveikkaalta. Vaikka nyky-Viikate onkin mennyt osittain rokkikukkoiluksi niin parissa biisissä on kuultavissa Noutajan valssin aikaista laahaavaa jynkytystä, joka on vain plussaa.
Kokonaisuutena levy on toimiva. Työmies erottuu joukosta erikoisen tarinankerrontamuotonsa takia, jota yhtye kokeili edellisellä EP:llä Kouvostoliiton laulun muodossa. Siinä tämä oli helpommin lähestyttävissä, kun Työmies vaatii useamman kuuntelun avautuakseen kunnolla. Juustoinen balladi Syysvedet on yksi levyn kohokohdista, joka toimisi vaikkapa Silmun esittämänä. Taivas kielletty ei tarjoa yhtä päräyttävää päätöstä levylle, kuin Kuu kaakon yllä oli, mutta sisältää sitäkin mauttomammat synaviulut.
Viikate on jälleen tehnyt levyn, joka vaatii aikaa avautuakseen kunnolla, mutta tulee kestämään kulutusta pidemmän aikaan. Levy onnistuu luomaan mieleen kuvan täydellisestä kevätillasta mökin rannalla auringon laskiessa ja koivun tuoksuessa. Kunnes katsoo ikkunasta ulos ja näkee karun, harmaan todellisuuden. 4 ½/5.
