Job get!

Saimpa vähäksi aikaa töitä. Tällä kertaa varastomiehenä/keräilijänä pakkasvarastossa. Ei mikään unelmaduuni, mut ompahan nyt jotain ja palkkakin on ok. Vielä kun saisi unirytmin kuntoon niin ei olisi kuudelta niin vaikea herätä. Eilinen saunailta ei kyllä ainakaan helpottanut asiaa...

Jos päivät menee pakastimessa niin illat menee sotatantereella! Kaveri houkutteli ostamaan Battlefield 3:n ja eipä tuo yhtään hassumpi peli olekkaan. Parasta tuossa on mennä samassa squadissa tuttujen kanssa ja tiimipelata niiden kanssa. Kunhan vaan oppisi hallitsemaan noita lentäviä kulkuvälineitä, ettei jatkuvasti ammuttais alas.

Jääkiekon MM-kisat alkaa jo ensi viikolla. Viime vuonna minä innostuin noita tosissaan katsomaan ja tänä vuonna pääsee katsomaan HD:nä. Nimittäin Sonera tarjosi koti-tv pakettinsa ilmaiseksi sisältyen netin nykyiseen kuukausimaksun hintaan. Mukaan tuli 3kk Canalia ja 2kk Viasattia. Ihan hyvä tuuri kävi, kun en todellakaan olisi ruvennut maksamaan montaa kymppiä kuukaudessa noiden kanavien takia. Kisojen jälkeen voi sit heittää sen digiboxin vaikka roskiin jos siltä tuntuu.

Pikselintarkka mestariteos

Kansitaiteen tehnyt Bryan Lee O'Malley (Scott Pilgrim).

Välillä kuulee puhuttavan, että voiko pelit olla taidetta? Tämä kävi itselläni useaan kertaan mielessä tätä pelatessani. Ensimmäisen kerran jo viisi vuotta sitten julkistettu Fez on raikas tuulahdus menneisyydestä. Otetaan yksi vanhimmista peligenreistä, kuorrutetaan se pixel-artilla ja chiptune musiikeilla ja käytetään nykypäivän teknologiaa sekä innovatiivista ideaa, niin tuloksena on yksi hienoimmista tämän konsolisukupolven latauspeleistä.

Fez ei paljoa selittele. Suuri kuutio räjähtää pieniksi palasiksi ja päähenkilö Gomezin tehtävä on kerätä ne kaikki kasaan. Miksi? Koska se on hyvin tärkeää! Peli ei myöskään opasta pelaajaa, että minne pitää mennä tai mitä tehdä, vaan kaikki on itsestä kiinni. Tutkiminen onkin hienointa koko pelissä; koskaan ei ole varmaa, että mitä seuraavan oven takaa löytyy. Osa puzzleista on erittäin nokkelia ja koska peli ei tosiaan kädestä pitäen neuvo jatkuvasti, niin niiden ratkaiseminen tuottaa onnistumisen tunnetta. Vinkkinä mainittakoon, että älypuhelimelle löytyy käyttöä...

Warppailu oli kova sana 80-luvulla, joten tietenkin se on myös tässä mukana.

Pelimekaniikan innovatiivisin juttu on sen perspektiivin pyörittely. Peli on käytännössä kaksiulotteinen, mutta ohjaimen liipasimeista pelikenttää voi kääntää 90-astetta. Tällöin pelaaja pääsee liikkumaan kentän sivustalla tai jokin kieleke saattaa olla lähempänä, jolloin sille pääsee hyppäämään. Tämä jaksaa viihdyttää hyvin koko pelin ajan, mutta ilman tätäkin uskoisin pelin olleen hyvä. Eräänlainen rentous vallitsee pelatessa, sillä kentillä ei ole vihollisia eikä kuolemasta sakoteta, vaan hyppyä pääsee yrittämään uudetaan samasta kohtaa. Tämä kyllä osittain syö old school-vaikutelmaa, mutta kyllä tätä mielummin pelaa hymyssä suin kuin vittuuntuneena. Myös pelin soundtrack toimii hyvin tunnelman luojana, muttei sisällä mitään ikimuistoisia sävelmiä.

Toivottavasti kukaan cosplay-hirmu ei lähde kaduille pomppimaan pelkkä fetsi päässään.

Itse läpäisin pelin kuudessa tunnissa. Läpäisyhetkellä en ollut vielä kerännyt kaikkia kuution palasia tai käynyt kaikissa paikoissa, joten pelattavaa vielä piisaa. Pelissä avautuu new game+ tila, jossa peli käytännössä jatkuu samasta kohtaa tuoden mukaan uuden jipon, eli pelin voi huoletta läpäistä milloin itsestä tuntuu parhaalta. Itse ainakin tykkäsin sen verran, että aion jatkaa pelaamista ja löytää loput salajutut. Varsinkin, kun en keksinyt mitään suurempaa valittamisen aihetta. Joissain kohtaa on havaittavissa pientä nykimistä ja joissain huoneissa pystyy helposti putoamaan seinän lävitse, muttei se liiemmin häirinnyt, että kehtaisin sen takia rokottaa pisteitä. Pakkohankinta kaikille old school-pelien ystäville ja niille, joita ärsyttää nykypäivien holhoova ote ja välivideoiden helvetti ja joille peleissä tärkeintä on pelaaminen.

5/5 ja yksi XBLA:n parhaista peleistä.

Kaameaa kännykkäkirjoittelua

Uhkaavasti alkaa tämä päivitystahti hidastua. Pitää korjata asia ennenkuininto loppuu kokonaan.

Tulin pyörähtämään kotipaikkakunnalla. Ajoitin tämän reissun nyt pyhien jälkeen, kun kävin katsomassa Viikatetta sunnuntaina. Keikka oli taas mitä mainioin. Ennakkoon aavistelin, että ne soittavat uuden levyn yhtä biisiä lukuunottamatta kokonaan ja niinhän ne vanhat merkit piti paikansa. Ritari Ässä -teema oli hassu erään biisin introna. Nämä kyllä on nähnyt niin usein, ettei keikat enää ole kovin yllättäviä.

Täällä savossa on vielä talvi. Mitä pohjoisemmaksi juna kulki, niin sitä isommaksi kinokset kasvoi. Junamatkaa viihdytti Richard Cheese ja Kairosoftin uusi peli. Pistin kännykän täyteen kaikkea jännää, muunmuassa Sam & Max piirrettyä joka kyllä oli ihan mukava. Voisi vaikka paluumatkalla katsoa enemmän.

Jostain syystä porukoiden kone ei anna kirjautua bloggeriin, niin kirjoittelin tämän kännykällä. Ei mikään mukavin tai nopein tapa. Hyvin ärsyttävä itseasiassa. Siksi en korjaa kirjoitusvirheitä, kun en pysty! Miten tuosta valitaan oikea kohta?! Graor!

Sarjakuva-ahdistus

Pari viikkoa sitten kirjoittelin tilanneeni Walking Dead-sarjakuvan. Tilailussa kyllä vähän kesti. Britti-Amazonissa oli edullisin, mutta sitä ei ollut sillä hetkellä saatavilla, joten kokeilin tilata kahdesta ruotsalaisesta kaupasta siinä toivossa, että saisin sen nopeammin. Toisin kävi.

CDon oli ensimmäinen paikka. Itsellä kun oli vitosen alekoodi, niin ajattelin sen käyttää hyväksi. Pari päivää tilauksen jätön jälkeen kävin uteliaisuuttani katsomassa, että missä vaiheessa tilaus oli. Huomasin, että koko kirjaa ei enää sivuilta löytynyt. Kysymystä sisään ja vastattiin, että kirja on loppuunmyyty eikä ole tulossa. Dääm.

Seuraava kohtuuhintainen mesta oli Adlibris. Siellä lupailtiin lähettää 2-5 päivän aikana. Päätin vielä piruuttani varmistaa kysymällä sähköpostilla etukäteen, että onko todellakin näin. Vastaus oli myöntävä. Laitoin tilauksen sisään. Taas parin päivän päästä menin katsomaan tilauksen etenemistä. Tuote oli LOPPU eikä enää tilattavissa. Ylläri.

Tässä vaiheessa Amazon oli saanut tuotetta varastoon, joten päädyin taas sinne. Sieltä laitettiin kirja tulemaan tiistaina ja se oli yllättäen perillä jo perjantaina. Kiitti Amazon, suhun voi luottaa! Siitä lähtien onkin tullut lueskeltua tunti-pari päivässä.

Ei ole paljoa enää jäljellä...

Tuhtia kirjaa ei ole mikään mukavin lukea, mutta sisältö on rautaa. Laitoin merkille, että tv-sarja ei orjallisesti seurannut kirjan juonta. Tämä on hyvä, sillä tapahtumat pysyvät yllätyksellisinä eri hahmojen kuollessa/jäädessä henkiin. Vähän kyllä mietityttää, että pääseeköhän ihan rankimmat jutut televisioon asti, sillä onhan tämä aika ahdistava.

Yllättävän kauan osasin vältellä tätäkin teosta, vaikka zombien ystävä olenkin. Tämmöinen pidempi-ikäinen formaatti kyl toimii paremmin, kuin puolitoistatuntinen elokuva, joissa olen tähän mennessä pysytellyt. Tuo kirja kattaa noin puolet tähän mennessä ilmestyneistä sarjakuvista, joten pitihän tuota laittaa lisää tulemaan. Ehkäpä näiden jälkeen voisi jopa harkita lukevansa muitakin sarjakuvia. Niitä kun tulee luettua lähinnä vain strippi-muodossa.

Japanilaisia tarinoita taskussa

Kairosoft, tuo japanilainen peliyhtiö, on iskostunut tekemään pieniä ja kevyitä, mutta samalla myös monipuolisia ja hauskoja strategiapelejä mobiililaitteille. Pelit vaihtelevat teemoiltaan hyvin paljon toisistaan ja pelattavuus vaihtelee SimCitymäisistä rakentelupeleistä urheilullisiin tiimin kokoamiseen ja sen kehittämiseen. Pelit eivät sinällään ole vaikeita. Alussa toki on hankalampaa, kun ei ole resursseja eikä kunnollisia rakennuksia/ihmisiä. Loppua kohden kuitenkin yleensä pelaaja on voittamaton ja sitä pelaa odotellen "loppua". Peli päättyy pelistä riippuen tiettyyn vuoteen, jolloin lasketaan pisteet. Peliä periaatteessa voi pelata loputtomiin myös pistelaskun jälkeen, tai sitten aloittaa alusta ja yrittää päihittää oma high score. Omasta mielestä tässä ei ole mitään järkeä ja pelit meneekin lähinnä kertakäyttöviihteestä. Mutta silti näiden parissa viihtyy kauemmin ja sisältävät enemmän syvyyttä kuin keskiverto kännykkäpeli.

Ajattelin luoda yleiskatsauksen niihin peleihin, joita itse olen kokeillut. Varoituksen sana: Nämä ovat pirun addiktoivia.

Game Dev Story

Peli joka aloitti tämän kaiken. Kyseessä on peli, jossa tehdään pelejä. Omille tekeleille valitaan alusta, teema ja genre, jonka jälkeen tiimi alkaa työtämään peliä. Henkilökuntaa voi maksimissaan olla 4-8 (riippuen omasta tasosta), joten heitä täytyy kouluttaa tai palkata osaavampaa väkeä, koska heidän taito vaikuttaa eniten pelien lopputulokseen. Valmis peli menee lehdistön arvioitavaksi japanilaisen Famitsu-lehden tyyliin (neljä arvostelijaa antaa 1-10 pistettä), jonka jälkeen se menee myyntiin ja uuden pelin kehitys voi alkaa. Peli on ottanut vaikutteita oikean maailman yhtiöistä ja laitteista, joten jos tuntee alan historiaa niin tietää mille laitteille kannattaa tuotteensa kehittää.

Suosittelen kaikkia aloittamaan tästä pelistä.

Hot Spring Story

Tässä pelaajan tehtävä on rakentaa viihtyisä ja tuottava kylpylä. Eri asiakkaan pitävät eri asioista ja kun heitä on miellyttänyt tarpeeksi niin saa avattua uusia rakennuksia, esineitä tai asiakasryhmiä.

Japanilaisen kylpylän rakentaminen on teemana aika omituinen länsimaalaiselle. Hankin tämän lähinnä sen takia, että aikoinaan tämä oli ainoa Kairosoftin peli Game Devin lisäksi. Nykyään on parempia vaihtoehtoja tarjolla.

Grand Prix Story

Moottorin jyrinää ja pakokaasun hajua! Kilpa-ajo tuntuu alkuunsa oudolta aiheelta, mutta on toimiva paketti. Game Devin tapaan tässäkin kasataan tiimi, joka tekee tuotteen (auto), mutta tällä kertaa sitä ei myydä ja aleta tekemään uutta vaan sillä ajetaan kilpaa. Pelaaja voi ottaa osaa joko yksittäisiin kisoihin tai sitten kokonaiseen grand prixiin, jossa kisoista voittaa pisteitä ja kauden päätteeksi kruunataan mestari. Itse ajamiseen pelaaja ei voi vaikuttaa millään tavalla, vaan kaikki on kuskin ja auton taidoista kiinni. Autoa voi päivittää erilaisilla osilla tai sen voi tuhota resursseiksi ja tehdä uusi.

Tässä vaikeustaso nousee aika hyvin pelin edetessä, että missään vaiheessa kisat eivät ole täysin läpihuutojuttuja (ellei pelaa alkupään kisoja uudestaan). Kisojen seuraaminen tosin muuttuu äkkiä pitkäveteiseksi ja toivoisikin, että pikakelaustoiminnon saisi käyttöönsä jo ensimmäisen pelikerran aikana.

Pocket League Story

Tällä kertaa manageroidaan jalkapallojoukkuetta. Peli yhdistelee yhtiön muiden pelien ominaisuuksia ottaen tiimin hallinnan ja rakentelun ja yhdistäen ne kevyesti toisiinsa. Rakennuksista saa rahaa ja resursseja joita voi käyttää pelaajiensa kouluttamiseen. Itse ottelut on Grand Prixin tyyliin tekoälyn ohjastamia, eikä pelaaja voi muuta kuin tökkiä silloin tällöin syntyvät aurat päälle, jolloin sen pelaajan ominaisuudet on hetkellisesti parempia. Puoliajalla voi halutessaan vaihtaa kokoonpanoa tai muodostelmaa. Jalkapalloa pelataan vankilasäännöin eikä punaisia saati keltaisia kortteja jaella, vaan pelaajat kaatelevat toisiaan minkä kerkeävät.

Vaikeustaso pysyy ihan hyvänä siihen asti, kunnes on kouluttanut yhden pelaajan nopeuden ja potkaisun sataseen, jolloin se yleensä tekee vähintään hattutempun mitä tahansa vastustajaa vastaan. Siihen asti otteluita on vähän mielenkiintoisempi seurata Grand Prixiin verrattuna, mutta nopeutusta olisi silti kaivannut.

Dungeon Village

Peli yrittää kunnianhimoisesti tuoda keskiaikaisen roolipelin taskukokoon. Pelaaja laajentaa kyläänsä ja varustaa ritarit, maagit ja pellet (kyllä, pellet) paremmin varustein ja asein ja passittaa heidät tappamaan örmelöitä ja koluamaan luolastoja aarteiden toivossa. Peli on itselläni vielä hieman kesken, mutta selkeästi monipuolisin pelaamistani Kairosoftin peleistä.


Eikä tässä ole vielä edes kaikki Story-tuoteperheen tekeleet, vaan lisää löytyy Androidin sekä Applen app-storesta. Tarjonta vaihtelee laitteiden välillä hieman ja lisää tulee sitä mukaan mitä niitä saadaan käännettyä englanniksi. Näistä irtoaa pikkurahalla moniksi tunneiksi pelattavaa. Kannattaa peli valita melkeimpä itselle sopivamman teeman perusteella, mutta oma suositukseni on Game Dev Story. Se on simppelein mutta toimivin.

Viikate - Petäjäveräjät

Viikatteen uusi albumi Petäjäveräjät julkaistaan vasta tänä keskiviikkona, mutta silti hieman erikoisesti koko levy on ollut kuultavissa ilmaiseksi ennakkoon Infernon sivuilla. Bändin yhdeksättä albumia onkin saanut odotella Viikatteen mittapuulla jo melko pitkään, joten onko pidempi muhimisaika tuonut levyyn mureutta vai onko se kuivunut kasaan?

Kyllähän tämä toimii. Pyörää ei olla lähdetty keksimään uudelleen, vaan tuttuja kuvioita mennään edelleen. Synkistelyä on tällä kertaa vähennetty, ja en tiedä onko vuodenajalla jotain tekemistä asian kanssa, mutta tämä kuulostaa keväiseltä ja toiveikkaalta. Vaikka nyky-Viikate onkin mennyt osittain rokkikukkoiluksi niin parissa biisissä on kuultavissa Noutajan valssin aikaista laahaavaa jynkytystä, joka on vain plussaa.

Kokonaisuutena levy on toimiva. Työmies erottuu joukosta erikoisen tarinankerrontamuotonsa takia, jota yhtye kokeili edellisellä EP:llä Kouvostoliiton laulun muodossa. Siinä tämä oli helpommin lähestyttävissä, kun Työmies vaatii useamman kuuntelun avautuakseen kunnolla. Juustoinen balladi Syysvedet on yksi levyn kohokohdista, joka toimisi vaikkapa Silmun esittämänä. Taivas kielletty ei tarjoa yhtä päräyttävää päätöstä levylle, kuin Kuu kaakon yllä oli, mutta sisältää sitäkin mauttomammat synaviulut.

Viikate on jälleen tehnyt levyn, joka vaatii aikaa avautuakseen kunnolla, mutta tulee kestämään kulutusta pidemmän aikaan. Levy onnistuu luomaan mieleen kuvan täydellisestä kevätillasta mökin rannalla auringon laskiessa ja koivun tuoksuessa. Kunnes katsoo ikkunasta ulos ja näkee karun, harmaan todellisuuden. 4 ½/5.

Luutnantin paluu

Altia päätti tuoda Jaloviinan 80-juhlavuotensa kunniaksi markkinoille rajoitetun erän kahden tähden Jallua. Tätä ainetta ei olla tehty sitten vuoden 1948 jälkeen. Totta kai uteliaisuuttani kävin hakemassa pullon maistelua varten ja toisen ajattelin laittaa jemmaan.

Maultaan kahden tähden Jaloviina on lähempänä kolmen kuin yhden tähden sisarustaan. Konjakkisuus puskee siis lävitse ja jälkimaku on aika pistävä. Ei kyllä ole yhtään niin helppoa juotavaa, kuin tähden Jallu.

Kolmannelle Jallulle tuskin on tarvetta nykymarkkinoille, mutta kyllähän tämä tällaisena erikoisuutena menee. Onnittelut siis Jaloviinalle ja sen pitkälle taipaleelle!