Krapulaisen ajatusmaailma vol I

Tämän päivän väri on vihreä. Pihallakin jos sattuu käymään niin huomaa, että nurmi on ruvennut jo vihertämään. Kohta on jo kesä. Vaikka tänään satoikin rakeita. Se on melko virkistävä kokemus istua ulkona alasti raekuurolla kahden muun jätkän kanssa, suosittelen. Mitään homoeroottista ei ole siinä! Eikä eilisessäkään illassa, vaikka ilman housuja grillaa, käy keinumassa tai muuten vain sekoilee. Alkoholilla oli osuutta asiassa, yllättäen. Mutta laulaminen meni hyvin! Kotiteollisuuden "Tämän taivaan alla" vedettiin poikain kanssa pariinkin otteeseen. "Ei sillä lauluäänellä ole merkitystä kun meininki on hyvä."

Vappukin on piakkoin. Ja äitienpäivä. Juhannuskin on ihan oven takana. Ja hirveä vouhotus päällä. Pitäiskö sitä sitten juhlia jotenkin? Puhallella ilmapalloja niin, että keuhkoista ei ole jäljellä kuin kaksi rusaantunutta pussia ja naama on kuin luumulla ikään, ja juoda munkkeja ja vetää simaa väärään henkeen? Vai oikeaan? Mikä se oikea henki sitten on? Noh, sehän on tietenkin Vesa-Matti Loiri. Pakko sen on olla henki, ei se muuten olisi sellainen monitaituri. Taikavoimiaan käyttänyt ja saanut ihmiset viihtymään. Vesku on hieno mies. Ja Aladdin taisi olla ihan ok leffa, en muista, pitäisi varmaan kattoa taas joskus.

Piirrosleffojen kattominen on kyllä aikojen saatossa jäänyt. Mutta Mikki Hiirien ei. Ne vasta hyviä olikin, ja tarkotan ihan niitä 30-luvulla tehtyjä mustavalko- sekä väripätkiksiä. Niiden lumo ei kyllä katoa koskaan. Pitäisi varmaan hommata dvd:lle ne. Vois sitten rapsassa hihitellä kun ei jaksa liikkua, eikä blogille saa mitään järkevää tekstiä syntymään, kuten huomaatte.

Ei kai mulla muuta. Pistetääs eilisen kunniaksi vielä "Tämän taivaan alla" kertosäe kaikkien ihmeteltäväksi. Ja ideaa ei ole pöllitty mistään, itse keksin.

"Tämän taivaan alla tuuli puhaltaa, se hakee vertaistaan, ja pieni ihminen ristii kätensä, rukoillakseen. Mutta rukous on vain mutinaa tuulessa, ei sitä kukaan kuule ja, jos jostain joskus löytyy jumala, ei se lapsekseen, kuvakseen,
minua tunnista."

PS: Lisäsin tuohon alas merkinnät, niin tiedätte millaista sontaa on luvassa. Johan helpottaa elämää se!

PPS: Rapsaherkkyys iski. Oikeasta reunasta löytyy hieno musiikkivideo, klikkaa ja katso.

Mainonnan uhrit

Meissä jokaisessa asuu pieni mainostaja. Televisiossa jos kuulee oikein iskevät sloganin niin sitä sitten alkaa viljelemään satunnaisesti eri tilanteissa ja huomaamattaan mainostaa siinä samalla jonkun firman tuotetta. Tulee mieleen eräs kesäyö kun junalla matkustin kohti kotia. Siellä sitten konduktööri tuli kaupittelemaan lippua ja minä tiedustelin hintaa. "Neljäsataa", totesi konduktööri. "...vai niin, ompas lipulla hintaa" vastasin hieman hämmentyneenä. Silloin hänen silmänsä kirkastui ja hän hihkaisi "NOH, ELÄMÄ ON! HOHO, VÄHÄN NIINKUIN SIINÄ MAINOKSESSA!" Joo, minä en oikein mielelläni kuuntele tommosta törkeää mainostamista väsyneenä keskellä yötä (ja vielä selvinpäin). Teki mieli syöttää se koppalakki sille hemmolle. Olisi vielä yrittänyt myydä kännykkäliittymän siinä samalla kun vauhtiin pääsi.

En muuten ole enää matkustanut junalla tämän tapauksen jälkeen.

Sarkajako on suoritettu

Blogit ovat nyt muodissa. Jokaisella täytyy olla oma blogi tai muu paikka, johon purkaa turhautumistaan, julkaista tarinoida tai tiedottavaa asiaa tai turhanpäiväistä turinaa. Tottakai minunkin on lyötävä haarukka perunaan ja seurata esimerkkiä. Ja enhän minä halua jäädä solukavereitani (soulmates tai cellmates) huonommiksi. Onhan niilläkin omat blogit!
Mitähän minä pystyn tuomaan tähän blogien massiiviseen tulvaan? Tuskin kovinkaan suurta pisaraa, mutta pakko se on yrittää. Mielessäni kävi täyttää tämä Markus Kajomaisilla pakinoilla, mutta sitten muistin, että enhän minä ole kovinkaan kaksinen kirjoittaja. Toisaalta voisin pitää tätä päiväkirjana. Mutta ah, ahtaita paikkoja, minun elämästä (tai sen puutteesta) kertominen kävisi kovinkin äkkiä tylsäksi ja puuduttavaksi, niin kirjoittamisen tai lukemisen kannalta. Pakko kai siis turvautua vanhaan konstiin: Juoda jallua ja koittaa parantaa maailmaa. Näinhän se on. Tosin välillä vois koittaa tehdä sitä myös ilman jallua. Ehkä jonain päivänä...
Niinpä niin. Mitähän tästä päämäärättömästä blogista voisi tulla? Voisiko tämä blogi oikeastikkin parantaa maailmaa? Vai menetänkö minä henkeni vielä tekstieni takia? Varmaan molemmissa tapauksissa tulos on positiivinen, joten eikun vaan nenästä kiinni ja sukellus blogien ihmeelliseen maailmaan.